Referenssit

”Sain Franchisetorin Maisa Koivistolta omasta näkökulmastani tärkeitä vinkkejä ja asioita, joihin erityisesti piti kiinnittää huomiota. Tämä oli niin luottamusta herättävää kaiken avoimuuden lisäksi, että oli helppo aloittaa uutena Tortilla House -yrittäjänä. Ennen starttaamista odotin, että pääsen tositoimiin ja nyt olen ollut nyt muutaman kuukauden uusi Tortilla House -yrittäjä Oulun rautatieasemaa vastapäätä ja kaikki on mennyt todella hyvin. Olen iloinen siitä, että mm. franchising-sopimusta käytiin todella tarkasti läpi ja lopuksi minulla ei ollutkaan mitään kysyttävää. Myyjäkin oli erityisen yhteistyökykyinen ja -haluinen. Kaikki mitä luvattiin, se myös toteutui. Yritystä pitää koko ajan kehittää ja kasvattaa, paraikaa teen remonttia ja suunnittelen kesää.
Vauhdikasta on ollut, siitä tykkään. Voin ilolla ja aidosti suositella Franchisetoria kaikille, jotka etsivät uusia tuulia franchising-yrittäjyydestä.”
Oulun Tortilla House -yrittäjä Heli Taanila

Biketaxi on kuopiolainen sähköpolkupyörätaksiyritys. Ainutlaatuinen uusi franchise-konsepti tarjoaa elämyspalveluita jo muutamissa Suomen isoimmissa kesäkaupungeissa. Biketaxi Oy:n yrittäjä Miika Keihänen; ”Minut yllätti Virtual Pro Teamin syvä ymmärrys franchisingista ja aito halu auttaa. Virtual Pro Teamin Maisa ja Eva hyppäsivät kyytiin ja toivat kaiken franchise-kentällä opitun käytännön kokemuksen meille käyttöön. Koko matka oli nopea ja tehokas. Suurin osa tehtiin etänä, mutta se ei hidastanut vauhtia. Voin suositella Virtual Pro Teamia kaikkeen mikä liittyy franchisingiin, on se sitten konsultointia, käsikirjojen tekoa, sopimuksen laatimisia, rekrytointia tai koulutusta”
Miika Keihänen
Biketaxi Oy;n yrittäjä

Olin Virtual Pro Teamin ketjujohtajakoulutuksessa, jossa sain intensiivistä opetusta ja sparrausta, miten ketjua johdetaan. Lukuisat vinkit ja esimerkit auttoivat minua oivaltamaan, että olen tehnyt paljon oikein. Etäkoulutus oli piristävää ja sen tietotaso oli erittäin hyvä. Konkretiaa, työkaluja ja miten välttää sudenkuopat sekä workshopit tekivät koulutushetkistä mielekkäitä.
Sari Ruuskanen, ketjupäällikkö
MPY Digitalkkarit

On ollut hienoa tehdä yhteistyötä Virtual Pro Teamin kanssa. Virtual Pro Team on ollut asiantunteva koko franchising-projektin ajan, lisäksi heillä on taito puskea asiakasta eteenpäin. Olemme onnistuneesti rakentaneet uuden franchising-toimintamallin, jossa suurin työ on ollut luoda konsepti ja kirjoittaa franchising-yrittäjän käsikirja. Voin suositella Virtual Pro Teamilaisia kaikille, jotka ovat haaveilleet franchisingista ja kasvusta.
Liisa Ovaska, toimitusjohtaja
Kehonhuolto Jumissa Oy